Aloitimme ruokayrityksenä Kuopiossa v. 2013 konseptilla Kreppikeidas
ja meillä oli Kuopion torilla myynnissä ranskalaisia suolaisia ja
makeita kreppejä suomalaisiin suihin sopivilla mauilla.
Vuonna 2016 lähdimme torimyynnin lisäksi mukaan kesästä syksyyn
ympäri Suomea kiertävään ruokatapahtumaan Street Food Fiesta, jossa
kasvoimme loppuaikana varsin suureksi toimijaksi useammalla
konseptilla. Meillä oli tapahtuman sisällä mm. kreikkalainen kylä
viidellä eri toimipisteellä.
Korona toi tullessaan haastavat ajat rajoituksineen ravintola- ja
tapahtumaelämään. Kuopiossa otimme rohkean askeleen heti koronan
alettua ja otimme ravintolatilan torin alta Apajassa konseptilla
Fritters! Kesän 2021 loputtua laajensimme toimintaamme Ouluun, ensin
kauppatorille ja syksyllä 2022 avasimme The Big Fat Greek
Gyros-ravintolan (Hallituskatu 26, 90100 Oulu). Kuopion torilla
meillä on ollut jo useamman vuoden perinteisten pita-, salaatti- ja
lautasannosten lisäksi kreikkalaisen kotiruoan buffet.
Oulussa vaihdoimme ravintolan myös vastaavanlaiseksi buffetiksi
syksyllä 2023. Ja oululaiset ihastuivat. Kreikkalaista ruokaa
buffetista on Suomessa vielä varsin niukasti. Ylistävän palautteen
vuoksi vaihdoimme Fritters! konseptin Kuopion Apajassa samanlaiseksi
kreikkalaisen kotiruoan buffetiksi tammikuussa 2024. Kesäkaudeksi
molemmissa kaupungeissa siirrytään kauppatoreille ja ravintolat
pitävät kesälomaa.